Barokki
Barokki on 1600-1750-luvulle sijoittunut länsimaisen musiikin tyylisuunta. Barokki muodosti soittimellisen vastineen laulumusiikin leimaamalle renessanssille. Sen aikana kirkkomusiikista ja maallisesta musiikista tuli tasavertaisia. Myös soittimet alkoivat vakiintua; cembalo oli tärkein, muita olivat viulu, huilu, oboe, trumpetti, fagotti, pasuuna, luuttu, sello sekä gamba. Barokkimusiikissa esiintyi paljon polyfonioita, eli moniäänistä musiikkia, jossa vähintään kaksi eri ääntä on itsenäisenä sekä melodian että rytmin suhteen. Muun muassa J. S. Bach käytti polyfoniaa runsaasti teoksissaan. Basso continuosta tuli barokkimusiikin yleistunnus – se loi teoksille harmonisen pohjan. Uusi tyyli korosti melodiaa ja bassoa, kun taas väliäänistä tuli monesti vain säestystä. Duuri- ja mollisävellajit vakiintuivat käyttöön: kirkkosävellajien aikakausi päättyi.
Tyypillistä aikakaudelle oli dramaattisuus, jatkuvan liikkeen periaate, koristeellisuus, mahtipontisuus suuret vastakohdat, koristeellisuus (trillit) dynaamisen tasainen rytmi, järjestelmällisyys, terassidynamiikka ja soitinmusiikin itsenäistyminen. Sen seurauksena syntyi uusia musiikin lajeja, kuten ooppera ja oratorio, preludi ja fuuga, soitinkonsertto sekä alkusoitto. Barokin merkittävimpiä säveltäjiä olivat J. S. Bach, G. F. Händel, A. Vivaldi, A. Corelli ja D. Scarlatti. Barokki vaikutti musiikin lisäksi myös kuvataiteessa, kirjallisuudessa, pukeutumisessa ja arkkitehtuurissa. Aikakauden katsotaan päättyneen v. 1750, kun Bach kuoli.
Wieniläisklassismi
Klassismi (1750-1820) on barokin jälkeinen länsimaisen taidemusiikin tyylisuunta. Klassismin loppupuolella musiikkielämän keskus siirtyi Wieniin, jossa ainakin uransa loppupuolella asuivat kaikki kolme merkittävintä aikakauden säveltäjää: Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven. Tämän vuoksi aikakautta nimitetään usein myös wieniläisklassismiksi. Cembalosta syntyi kehittyneempi muoto, fortepiano, joka toi pianon soittomahdollisuudet dynamiikan vaihtelujen myötä aivan uudelle tasolle. Suosituimpia klassismin ajan soittimia olivat piano, huilu ja viulu.
Tyypillistä klassismin ajalle olivat pää ja sivuteeman vastakohtaisuus, selkeys, crescendon ja diminuendon tuleminen tehokeinoiksi, loogisuus, kaunis melodisuus, sonaattimuoto (esittely-, kehittely-, ja kertausjaksot), tunnelman jatkuva muuttuminen osissa ja periodien päättyminen kadensseihin. Sinfonia, sonaatti, kamarimusiikki, jousikvartetto ja solistikonsertto yleistyivät. Tyypillisiä sävellysmuotoja klassismin aikana olivat rondo, muunnelmamuoto ja sonaattimuoto. Merkittävimpiä klassismin ajan säveltäjiä olivat Beethovenin, Mozartin ja Haydnin lisäksi mm. J. Hummel, C. W. Gluck ja C. M. Weber.
Lue barokin musiikista Viva Classica -sivustolta.
Tutustu klassismiin Viva Classica -sivustolla.
